
Kuntavaalien tulosta vuonna 2017 tutkivat kokoomuksen vaalivalvojaisissa Sastamalassa Jari Andersson, vaalipäällikkö Leena Palomäki ja Lilja Andersson. Kuva: Samuli Kinnari
Sastamalassa kokoomuksella on kuntavaaleihin 34 ehdokasta. Joukkoon mahtuu kokemusta ja uusia näkemyksiä.
"Ilolla on todettava, että ehdokkaita on koko laajan Sastamalan alueelta hyvinkin tasapuolisesti", kertoo vaalipäällikkö Leena Palomäki. Mukana on paljon ensikertalaisia, mutta myös konkareita. Nykyisistä
valtuutetuista vain yksi ei ole ehdolla.
Kunnallisjärjestön hallitus vahvisti ennen listojen jättämistä ehdokkaiksi vielä viestintäyrittäjä, tradenomi Samuli Kinnarin, toimittaja Tapani Kusnetsoffin, opiskelija, yo Aliisa Raesillan, agrologi, maatalousyrittäjä Marko Suoniemen ja metallimies Petteri Virtasen.
Kuntavaalit ovat siirtymässä siten, että uusi vaalipäivä on 13. kesäkuuta. Asia on eduskunnan käsiteltävänä. Vaalien lykkääntyminen tulee myös tarkoittamaan, että ehdoslistoja on mahdollista täydentää 4. toukokuuta saakka.
Kokoomus on Sastamalassa vaaliliitossa RKP:n kanssa. RKP on nimennyt yhden ehdokkaan.