Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Säkylän Vuorenmaa on Satakunnan Vuoden kylä

Uutiset

Tuomaristo arvosti erityisesti reagointia vaikeaan korona-aikaan.

Säkylä, Köyliö, Vuorenmaa

Säkylän Vuorenmaa Köyliössä.

Satakunnan Vuoden kyläksi on valittu Vuorenmaa Säkylän Köyliöstä.

Tuomaristo arvosti erityisesti kylän reagointia vaikeaan korona-aikaan. Toimintaa on jatkettu tilanteeseen mukautuen ja tapahtumia on järjestetty uudella, innovatiivisella tavalla. Kylällä on myös muun muassa tarjottu kauppa-apua ikäihmisille ja organisoitu oivaltava karanteerikirjasto.

"Olemme Vuorenmaan kyläyhdistyksessä äärimmäisen onnellisia ja innoissamme saamastamme tunnustuksesta! Koemme, että yhdessä kaikkien kylän toimijoiden kanssa olemme tällä tavoin saaneet näkyväksi kylän hyväksi tehtyä pitkäjänteistä työtä", sanoo puheenjohtaja Liisa Yski. "Vuorenmaalla on hyvä, ennakkoluuloton henki, minkä johdosta uusia ideoita kokeillaan ja toteutetaan pelottomasti. Tämän ytimessä on kylän väki, joka kokemuksesta tietää yhteistyön merkityksen ja mahdollisuudet."

Vuoden kylän tunnustusta tavoitteli seitsemän kylää. Mukana olivat muiden muassa Korkeakoski Huittisista ja Riuttala-Mustajoki Laviasta. Yleisön suosikki oli Hormisto-Pyssykangas-Matomäki Nakkilasta.

Maakunnallisen tittelin voittaja osallistuu valtakunnalliseen kilpailuun.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: