Tartunnat vähentyneet Pirkanmaalla, sitkeyttä vaaditaan edelleen
"Jokaisen kannattaa myös ottaa rokote silloin, kun oma vuoro tulee", kehottaa johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Koronatilanne on helpottanut Pirkanmaalla. Sairaanhoitopiiri on kuitenkin edelleen kiihtymisvaiheessa.
"Väestöltä vaaditaan edelleen sitkeyttä, jotta saamme tilanteen perustasolle. Maskien käytöllä ja hygieniasuosituksia noudattamalla voimme kesän aikana päästä kohti normaalia elämää", sanoo johtajaylilääkäri Juhani Sand. "Jokaisen kannattaa myös ottaa rokote silloin, kun oma vuoro tulee", hän kehottaa. Etätyötä suositellaan edelleen.
Pirkanmaalla todettiin viime viikolla 57 tautitapausta. Niistä onnistuttiin jäljittämään 72 prosenttia. Tartunnat saatiin pääosin omilta perheenjäseniltä, tällaisia oli 28. Sukulaisten tai tuttavien tapaamisista tuli viisi sairastumista.
Alueelliset suositukset säilyvät ennallaan niin kauan kuin sairaanhoitopiiri on kiihtymisvaiheessa.