Vieno-myrsky iskee: Puut ja sähköt vaarassa!
"Puut ovat täydessä lehdessä ja maa on roudaton, joten yli 20 metriä sekunnissa puhaltavat puuskat aiheuttavat enemmän vahinkoja kuin vastaavat puuskat talvikaudella", sanoo päivystävä meteorologi Antti Kokko.

Carunan käyttökeskus. Kuva: Caruna
Ilmatieteen laitos varoittaa tiistaina vaarallisen voimakkaasta tuulesta Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Suurta raivauksen tarvetta ja sähkökatkoja voi esiintyä.
"Myrsky on vuodenaikaan nähden voimakas. Puut ovat täydessä lehdessä ja maa on roudaton, joten yli 20 metriä sekunnissa puhaltavat puuskat aiheuttavat enemmän vahinkoja kuin vastaavat puuskat talvikaudella", sanoo päivystävä meteorologi Antti Kokko.
Tuuli voimistuu myrskypuuskiin varhain aamulla lännestä alkaen. Matalapaineen yhteydessä sataa maan keskivaiheilla 5-15 millimetriä.
Sähköverkkoyhtiöt ovat ennakoineet tilannetta. Esimerkiksi Caruna kertoo varautuneensa korjaamaan vikoja maastossa ja asiakaspalveluun on lisätty henkilöstöä.
Varoitus vaarallisen voimakkaasta tuulesta on voimassa iltaan asti.