Väärin äänestetty
Tuleeko Sastamalassa kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ihminen ollenkaan vai jotakin suurempaa?

Sastamalan kaupungintalo.
Kuntavaalien tulos ei Sastamalassa ollut kaikille mieleinen. Niinpä vasemmistopuolueet löysivät toisensa.
Vaalien jälkeen solmittava tekninen vaaliliitto on toki laillinen. Sillä tavoin puolueet kehittävät kannatustaan suuremmat muskelit ja puhuvat yhdessä isommalla äänellä kuin niillä erikseen olisi. Demokratian hengen mukainen menettely ei kuitenkaan ole. Vaalit olisi syytä käydä uurnilla ja jokaisen soisi elävän tuloksen kanssa seuraavaan kertaan saakka.
Teknisen vaaliliiton myötä Sastamalassa ääni keskustalle oli tällä kertaa myös ääni vasemmistolle ja ääni vasemmistolle oli ääni keskustalle. Tahtoivatkohan äänestäjät puolin ja toisin näin? Reilut vaaliliitot muodostetaan ennen vaaleja.
Keskusta pullautti alkuviikolla ulos jonkinlaisen ympäripyöreän kuvaelman mandaattineuvotteluista. Sanottiin paljon, muttei niin mitään. Kysymyksiä heräsi enemmän kuin vastauksia annettiin.
Vihreiden Eveliina Asikainen sen sijaan myönsi Tyrvään Sanomissa (maksumuurin takana), että "hiertänyt tekijä" oli kokoomuksen ääniharava Kari Kaaja. Äänestäjät siis äänestivät väärin, joten tilanne pitää korjata? Mielenkiintoinen näkemys kansanvallasta. Maapallolta toki löytyy sellaisiakin demokratioita, joissa vaalien tuloksen sopivuus tietyille tahoille varmistetaan – niissä annettuja ääniä ei edes tarvitse laskea, tulos tiedetään jo etukäteen.
Mistä rikkomuksesta Kari Kaaja kivitettiin ennen uuden valtuustokauden alkamista? Päättyvällä kaudella hän ei edes ole ollut politiikassa mukana.
Nyt onkin jännittävää odottaa, kuka täyttää kaupunginhallituksen puheenjohtajan saappaat, joihin vasemmisto ei Kari Kaajaa tahtonut. Ilmeisesti tulossa on täydellinen ja kaikille sopiva pelastaja. Liekö ihminen ollenkaan vai jotakin suurempaa?