Sastamala ei toistaiseksi laajenna Tuomi Logistiikan sopimusta
Yhtiön edellytetään järjestävän koulukuljetukset rutiininomaisesti, luotettavasti ja turvallisesti.

Sastamalan kaupungintalo.
Sivistyslautakunta linjasi, että toistaiseksi Sastamalassa ei laajenneta Tuomi Logistiikan sopimusta läntiselle ja pohjoiselle koulukuljetusalueelle. Päätös oli yksimielinen.
Kaupungin tulee viipymättä selvittää jatkotoimenpiteet eteläisellä alueella. Tuomi Logistiikan edellytetään järjestävän koulukuljetukset rutiininomaisesti, luotettavasti ja turvallisesti.
Sopimuksen laajentamista läntiselle ja pohjoiselle alueelle voidaan jatkaa lautakunnan päätöksellä. Edellytyksenä on, että eteläisen alueen toiminta saadaan kuntoon halutulla tavalla.
Lautakunta piti lähes tunnin mittaisen neuvottelutauon. Päätös syntyi yksimielisesti. Kasvatusjohtaja Pekka Kares veti oman esityksensä pois. Sen mukaan kaupunki olisi käynyt Tuomi Logistiikan kanssa neuvottelut pohjoisen ja läntisen alueen koulukuljetusten aloittamisen uudesta ajankohdasta.
Asian käsittelyyn osallistuivat puheenjohtaja Minna Isotalo (sd.), Timo Haapanen (vas.), Leevi Karisalmi (sd.), Jalmari Kulmala (kesk.), Irmeli Kulonpää (ps.) Sara Uusi-Rauva (kok.) ja Pirjo Vuorinen (kesk.) sekä varajäsenet Jarno Manni (ps.) ja Steven Buckingham (kok.). Varapuheenjohtaja Janne Prihti (ps.) ja Lauri Haapamäki (kok.) jääväsivät itsensä.
Sivistyslautakunta tarkastelee tilannetta uudelleen seuraavassa kokouksessaan.
Kaupunki ja Tuomi Logistiikka järjestävät tiedotustilaisuuden koulukuljetuksista torstaina aamulla kello 9.30. Suoraa lähetystä voi katsoa verkkolehtemme kautta.