Sastamalassa yli 250 aurinkovoimalaa – Vuotuisella tuotolla 20 000 km sähköautoilua
Järjestelmiä selkeästi eniten omakotitaloissa.

Aurinkopaneeleita. Kuva: Pixabay
Runsas puolet suomalaisista haluaa käyttää aurinkoenergiaa kodin sähkönkulutuksessa. Tieto käy ilmi sähköverkkoyhtiö Carunan tekemästä kyselystä.
Aurinkosähköjärjestelmiä on selkeästi eniten omakotitaloissa. "Jalansijaa aurinkoenergian tuottamisessa on otettu myös rivi- ja kerrostaloasujien joukossa", kertoo Carunan kehitys- ja innovaatiojohtaja Elina Lehtomäki.
Sastamalassa aurinkovoimaloita on yhtiö mukaan yli 250.
Kuluttaja-asiakkaan aurinkovoimala tuottaa keskimäärin noin 4430 kilowattituntia sähköä vuodessa. Määrä riittää esimerkiksi kattamaan noin 20 000 kilometriä ajoa sähköautolla.
"Tehokkainta aurinkosähkö on, kun se tulee omaan käyttöön. Jos aurinkopaneelien tuottamaa sähköä jää kuitenkin käyttämättä, voi sen myydä sähköyhtiölle", sanoo Lehtomäki.
Tulevaisuudessa erilaiset ratkaisut itse tuotetun sähkön käyttöön monipuolistuvat.