Koulut alkavat lähiopetuksessa Sastamalassa ja Huittisissa, ministerien linjaus ennakoi tiukennuksia mm. harrastusten rajoituksiin
Hallituksen tahtotilan pohjalta odotettavissa uusia määräyksiä.
Sastamalassa ja Huittisissa oppilaat palaavat joululomalta lähiopetukseen. Koulut alkavat normaalisti.
Pirkanmaalla sairaanhoitopiiri suosittelee maskien käyttämistä neljännestä luokasta ylöspäin. Huittisissa on voimassa maskisuositus kolmannesta luokasta alkaen.
Hallituksen koronaministerityöryhmä käsitteli tautitilannetta. Se esittää myös useita nykyistä tiukempia toimia tammikuun loppuun saakka.
Linjausten mukaan esimerkiksi sisätilojen käyttöä on rajoitettava merkittävästi koko maassa. Uutena määräykset ovat ulottumassa lasten ja nuorten harrastustoimintaan.
Kaikkien ravintoloiden aukiolo rajoitetaan päättymään iltakuudelta. Asiaa koskeva valtioneuvoston asetus annetaan mahdollisimman pian.
Valtakunnallista suositusta etäopetuksesta ei annettu. Vaikeassa alueellisessa epidemiatilanteessa paikallisissa päätöksillä on kuitenkin otettava käyttöön poikkeukselliset opetusjärjestelyt. Tämä voi käsittää esimerkiksi hybridiopetuksen tai siirtymisen etäopetukseen.
Ministerityöryhmän tahtotilan pohjalta on odotettavissa uusia päätöksiä.