VaLePa valmistautuu välieriin: "Joukkue on tosi hyvässä kunnossa"
Joukkue on löytänyt omat vahvuudet pelaamiseen.

Mikko Esko ja Jiri Hänninen. Kuva: Suomen Lentopallo / Hannu Moilanen
Mestaruusliigassa VaLePa otti paikan välieriin vauhdikkaasti. Karelian Hurmos taipui suoraan kolmessa ottelussa.
Runkosarjan jälkeen VaLePa on löytänyt omat vahvuudet pelaamiseen. Vastaanotto oli puolivälierissä käsittämättömän tarkkaa – Jiri Hänninen, Sakari Mäkinen ja Risto Ruohola ovat olleet tässä loistavia. Näistä kun Mikko Esko pääsee jakamaan passeja, on vastassa useimmiten korkeintaan yksi torjuja. Myös joukkueen torjuntapeli on aivan uudella tasolla.
"Motivointi aloitettiin jo hetki ennen kuin playoffit alkoivat. Se on prosessi, joukkue kasvaa pudotuspelien edetessä", totesi päävalmentaja Janne Kangaskokko.
Puolivälieräsarjan onnistumisten lisäksi ilonaihe on myös se, että pelaajat alkavat olla terveinä. "Mikko Karjarintakin on mukana tästä eteenpäin", hän kertoi.
Välieriin on tilaisuus valmistautua perusteellisesti. "Aikaa on hyvin, saadaan rasitus pois ja fysiikkapuoli kuntoon", suunnitteli Kangaskokko.
Passari Mikko Esko oli tyytyväinen, että puolivälierät ratkesivat kolmessa ottelussa. "Hyvä sarja meiltä, pystyttiin nostamaan tasoa ja hieno huomata, miten jätkät syttyvät playoff-otteluihin", hän pohdiskeli. "Ollaan tehty kauden aikaan hyvin töitä, joukkue on tosi hyvässä kunnossa."
Välierissä paikka on VaLePalla yhdestoista peräkkäin.