Uudet kotisivut Sastamalan kaupungille
Sähköisiä palveluja kehitetään kuluvan vuoden aikana, tulossa mm. chat-toiminto.

Sastamalan kaupungin kotisivut uudistuvat. Kuva: Sastamalan kaupunki
Sastamalan kaupungin uudet kotisivut otetaan käyttöön keskiviikkona kello 13. Muutoksesta ei pitäisi aiheutua katkoksia.
"Julkaisuvaiheessa on vielä varmasti lastentauteja, joita parannetaan omien havaintojen ja asiakkailta saatujen palautteiden pohjalta. Sivustoa myös kehitetään tästä eteenpäin", kertoo kaupungin viestintäpäällikkö Johanna Kurkikangas.
Eri käyttäjäryhmät ovat testanneet kotisivuja maalis-huhtikuussa. Mukana on ollut sastamalalaisia työikäisiä, ikäihmisiä ja nuoria sekä ruudunlukulaitetta käyttävä näkövammainen.
Uudet kotisivut täyttävät digipalvelulain vaatimukset. Ulkopuolinen saavutettavuusarviointi teetetään syksyllä.
Kaupungin puolelta projektia on vetänyt viestintäpäällikkö yhteistyössä eri toimialoilta kootun työryhmän kanssa. Uudistusta on työstetty viime toukokuusta. Teknisestä toteutuksesta on vastannut kilpailutuksen kautta valikoitunut Valu Digital.
Tavoitteena on kuluvan vuoden aikana täydentää uusia kotisivuja chat-toiminnolla. Lisäksi sähköisiä palveluja kehitetään muun muassa lomakkeistoa uudistamalla ja yhdenmukaistamalla.