Maatilojen muovisäkeillä töitä paikallisille 4H-nuorille
Sastamalassa, Huittisissa, Punkalaitumella, Kokemäellä ja Säkylässä on keräyspisteitä.

Kokemäen 4H-yhdistys työllisti viime vuonna Salla Rakkolaisen hoitamaan keräyspistettä. Paikallinen luomuviljelijä ja karjatilallinen Heikki Riihimäki on tuonut säkkejä keräykseen jo vuosien ajan. Kuva: Ilkka Loikkanen
4H-yhdistysten nuoret keräävät jälleen maatilojen säkkimuovia. Sastamalassa, Huittisissa, Punkalaitumella, Kokemäellä ja Säkylässä on myös vastaanottopisteitä.
"Ilman keräystä säkkimäärä päätyisi jätteeksi", kertoo järjestöpäällikkö Anna-Kaisa Valaja Suomen 4H-liitosta. "Joka vuosi uusia nuoria tulee mukaan, mutta osa nuorista on myös innostunut jatkamaan vuodesta toiseen."
Lannoite- ja siemensäkkejä on kerätty jo vuodesta 1975. Näinä vuosikymmeninä on muovia saatu talteen yli 40 miljoonaa kiloa.
"Keräyksen avulla lannoite- ja siemensäkeistä merkittävä osa saadaan kerättyä talteen", kertoo Marketing & Agronomy Manager Anna-Kaisa Haapajärvi Yara Suomesta. Yhtiön lannoitesäkeistä arviolta neljä viidestä palautuu vuosittain kierrätykseen.