
Tuija Ojala. Kuva: Kuvakaappaus
Punkalaitumen kunta pestaa elinvoimakehittäjän.
Toimi tulee kunnanhallituksen alaisuuteen. Lähiesimies on kunnanjohtaja Tuija Ojala.
Elinvoimakehittäjän sarkaa ovat muun muassa yritysyhteistyö, markkinointi ja viestintä sekä osallisuuden edistäminen. Valittavalta edellytetään esimerkiksi hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja, paineensietokykyä sekä perehtyneisyyttä elinkeinoelämään ja julkiseen kehittämiseen. Suoritettuna tulee olla tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, aikaisempi opistotasoinen tutkinto tai muu soveltuva koulutus.
Toimi perustetaan heinäkuun alusta ja täytetään toistaiseksi.
Punkalaitumella on kahden vuoden ajan työskennellyt määräaikainen elinvoimaluotsi.