Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Ympäristöterveydenhuollon johtajaksi ei tunkua Sastamalassa: Poliitikoille esitetään poikkeuksellista menettelyä

Uutiset

Valinta uhkaa viivästyä ilman ratkaisua.

Sastamalan kaupungintalo.

Sastamalan kaupungintalo.

Sastamalassa ympäristöterveydenhuollon johtajan virka ei ole herättänyt kiinnostusta. Päättäjille esitetään normaalista poikkeavaa menettelyä.

Virka oli haettavana aiemmin keväällä. Hakemuksia ei saapunut yhtään. Parhaillaan on menossa uusi hakuaika, joka päättyy 23. toukokuuta. Jos toinenkaan kierros ei tuota tulosta, saatetaan viran kelpoisuusehtoja tarkastella uudelleen.

Ympäristöterveydenhuollon johtajan valinta ei ehtine yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunnan kesäkuun kokoukseen, vaikka sopivia hakijoita tulisikin. Ennen päätöstä edessä ovat haastattelut ja mahdollinen soveltuvuusarviointi. Asian käsittely uhkaa viivästyä elokuun loppupuolelle.

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään, että sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki valtuutetaan valitsemaan ympäristöterveydenhuollon johtaja. Menettelyä perustellaan sillä, että rekrytointiprosessi voidaan toteuttaa mahdollisimman jouhevasti kesän aikana.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: