Seurakunta yhdistämässä kolme työalaa Sastamalassa
Jäsenmäärä laskee hitaasti ja taloudelliset resurssit niukentuvat.

Tyrvään kirkko. Kuva: Reijo Telaranta
Sastamalan seurakunta on yhdistämässä varhaiskasvatuksen, varhaisnuorisotyön ja nuorisotyön työalat yhdeksi kasvatuksen työalaksi. Mallissa työalaa ryhtyy vetämään johtava kasvatuksen ohjaaja.
Muutos nähdään tarkoituksenmukaisena tilanteessa, jossa seurakunnan jäsenmäärä hitaasti laskee ja taloudelliset resurssit niukentuvat. Organisaatiomuutoksen tavoitteeksi on asetettu yhden viran vähentäminen ilman irtisanomisia.
Työalojen yhdistämistä valmistelemaan ollaan nimeämässä kirkkoherran johtama työryhmä. Asia on kirkkoneuvoston käsiteltävänä.
Tavoitteena on, että mahdollisesti tarvittavat virkojen muutokset voitaisiin päättää kuluvan vuoden aikana. Uusi organisaatiorakenne otettaisiin käyttöön ensi vuoden alusta.