Teemme teknisiä päivityksiä. Häiriöt mahdollisia.

Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Mainosta meillä tehokkaasti ja edullisesti

Perjantai 8.12.2023 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalassa sinilevähavainnot painottuivat loppukesään: Houhajärvessä ei ainoatakaan runsasta esiintymää

Uutiset

Pirkanmaalla sinilevää oli pitkän ajan keskiarvoon verrattuna pääosin keskimääräistä vähemmän.

Houhajärvi, syksy

Houhajärvi. Kuva: Reijo Telaranta

Pirkanmaalla havaittiin ELY-keskuksen mukaan päättyneenä kesänä sinilevää keskimääräistä vähemmän. Tilannetta seurattiin yli viidessäkymmenessä kohteessa.

Sastamalassa sinilevää todettiin Houhajärvessä viidellä peräkkäisellä viikolla heinäkuun lopulta elokuulle ja yhdellä viikolla elokuun lopussa. Joka kerta sitä oli hieman. Runsaita tai erittäin runsaita esiintymiä ei kirjattu, vaikka yleensä niitäkin on raportoitu.

Liekovedessä sinilevää oli hieman neljällä viikolla elokuussa. Runsaasti sitä havaittiin yhdellä viikolla syyskuun alussa.

Maakunnan vesissä sinilevää oli vuosien 1998-2021 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna pääosin keskimääräistä vähemmän.

Seuranta päättyi syyskuun lopussa.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Seuraava:

    Edellinen: