Sastamala on tuttu kaupunki K-Raudan uudelle kauppiaalle
Antti Valkeapää ottaa vetovastuun myös Huittisten myymälästä.

Antti Valkeapää.
Antti Valkeapää ottaa vetovastuun Sastamalan ja Huittisten K-Raudoista. Hän jatkaa myös Nokian K-Raudan kauppiaana.
Sastamala on entuudestaan tuttu paikkakunta Antti Valkeapäälle. Hän tuli myyjäksi silloiseen Rautiaan vuonna 2013.
"Työ vaatii jatkuvaa hereillä oloa ja valmiutta reagoida välittömästi muutoksiin tarpeen mukaan", kuvailee Antti Valkeapää kauppiaan roolia. Ketjun taholta tarjolla on monenlaisia tukitoimintoja ja näkyvyyttä. "Mutta ennen kaikkea yhteistyö henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa tekee työpäivistä mielenkiintoisia", hän sanoo.
Huittisten, Sastamalan ja Nokian K-Raudat palvelevat kuluttajia ja yritysasiakkaita. "Lupaan henkilökuntani kanssa kehittää myymälöitämme, jotta asiointi olisi nykyistäkin sujuvampaa", toteaa Antti Valkeapää.
Kolme K-Rautaa työllistävät yhteensä noin 25 henkilöä vakituisesti.