Ilolan purkaminen esillä, kiinteistöt eivät käyneet kaupaksi

Uutiset

Vanhusten asumispalvelutoiminta on päättynyt.

Ilola

Ilola on Kauvatsantien varrella Sastamalan Kiikoisten ja Kokemäen Kauvatsan välillä.

Sastamalan ja Kokemäen yhdessä omistama Ilola on päätymässä purettavaksi. Kaupunkien rajalla sijaitsevat kiinteistöt eivät ole menneet kaupaksi nettihuutokaupassa.

Vanhusten asumispalvelutoimintaa Ilolassa pyöritti viimeksi Esperi. Asukkaat siirrettiin keväällä muihin yksiköihin.

Vuokrasopimus on voimassa kuluvan vuoden loppuun. Sastamalan ja Kokemäen kuntayhtymälle jää viimeistään tuolloin vastuu kaikista ylläpitokustannuksista. Ne ovat arviolta noin 80 000 euroa vuodessa.

Kaupunkien viranhaltijat ovat selvittäneet tilannetta. Kokonaistaloudellisesti edullisimpana ratkaisuna pidetään rakennusten purkamista, mikäli kevään kuluessa ei löydy ostajaa toteuttamiskelpoisella toimintasuunnitelmalla.

Lopullisen ratkaisun kiinteistön kohtalosta tekee kuntayhtymän kiinteistöhallitus. Aikanaan erikseen tulisi päätettäväksi kuntayhtymän purkaminen.

Asia on Sastamalassa kaupunginhallituksen käsiteltävänä.

· · ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat