Sastamalalaisia partiolaisia isolle leirille Hollantiin: Bussimatkalla tutustutaan nähtävyyksiin
Reitille osuu Suomen ja Hollannin lisäksi seitsemän maata.

Lippuja partioleirillä. Usva Saloheimo[7c]
Pirkanmaalta osallistuu 52 partiolaista Hollannissa pidettävälle Haarlem Jamborettelle. Mukana ovat muiden muassa Taina Käkelä Suodenniemen Suonkiertäjistä ja Mika Piipari Kiikan Leiripeikoista.
Partiolaiset matkustavat leirille bussilla. Reitille osuvat Suomen ja Hollannin lisäksi Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Tanska ja Ruotsi. Matkan varrella he tutustuvat lukuisiin tunnettuihin nähtävyyksiin eri kaupungeissa.
"Olen valmistautunut muun muassa virallisten papereiden ajantasaisuuden varmistamisella", kertoo Taina Käkelä. Hän lähtee Haarlem Jamborettelle ensimmäistä kertaa. Mika Piiparilla on leiristä aikaisempaa kokemusta. "Olisi kiva tavata viime kerralla tapaamiani brittipartiolaisia uudestaan", hän summaa.
Haarlem Jamborette järjestetään neljännentoista kerran Hollannin Spaarnwoudessa 5.-16. elokuuta.