Taidokkaasti veistetty Huittisten hirvenpää uudessa postimerkissä: "Halusimme nostaa eri aikakausia edustavia esineitä"

Uutiset

Esittelee Kansallismuseon kokoelmia.

Hirvenpää, Kansallismuseo

Hirvenpää on mukana Kansallismuseota esittelevässä postimerkissä.

Huittisten hirvenpää on mukana Kansallismuseon kokoelmia esittelevässä postimerkissä. Osaltaan se juhlistaa Suomen Museoliiton merkkivuotta.

Hirvenpää on yksi maamme tunnetuimmista eläinpääaseista. Taidokkaasti kivestä veistetyn esineen mallina on todennäköisesti ollut noin vuoden ikäinen vasa.

"Omaan merkkiimme halusimme nostaa eri aikakausia edustavia esineitä. Valitut esineet tuovat esiin Suomen kansallismuseon kokoelmien ajallista laajuutta, kokoelmien edustamaa kulttuurista jatkuvuutta Suomessa sekä esineisiin liittyviä kiehtovia tarinoita ja historian käännekohtia", kertoo Kokoelmat ja tutkimus -yksikön yli-intendentti Sanna Teittinen Kansallismuseosta.

Hirvi on ollut kivikaudella tärkeä eläin, jota on kuvattu niin kalliomaalauksissa kuin esineissäkin. Hirvenpää kuuluu Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin, mutta on esillä muiden esineiden tapaan Kansallismuseossa.

Posti julkaisi kymmenen erilaista museota esittelevän postimerkkien sarjan Suomen Museoliiton satavuotispäivän kunniaksi.

·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat