Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Wilhelmiina Saarijärvelle hopeaa ammattitaidon EM-kilpailussa: "Kiinnostaa itsensä haastaminen ja kehittäminen"

Uutiset

Opiskellut Vammalan ammattikoulussa.

Wilhelmiina Saarijärvi, Hermanni Huuskonen

Wilhelmiina Saarijärvi ja Hermanni Huuskonen. Kuva: Laura Luomalehto / Skills Finland

Saskyssa opiskellut Wilhelmiina Saarijärvi otti hopeaa ammattitaidon EM-kilpailuissa Puolassa. Laji on landscape gardening eli vapaasti suomennettuna maisemanhoito.

Kiviasentajana työskentelevä Wilhelmiina Saarijärvi on opiskellut Vammalan ammattikoulussa kivirakentajaksi ja suorittanut kivialan ammattitutkinnon asennuksen osaamisalan. Hänellä on myös aiempi puutarhurin tutkinto.

"Kilpailemisessa kiinnostaa itsensä haastaminen ja kehittäminen. Kilpailuista saa hyvää elämänkokemusta", sanoo Wilhelmiina Saarijärvi. "Lajissani on parasta käsillä tekeminen. Lisäksi pidän alan monipuolisuudesta, jokainen päivä on erilainen", hän kertoo.

Taitaja-kilpailussa Wilhelmiina Saarijärvi on voittanut kultaa vuonna 2019. Samana vuonna hän osallistui WorldSkills-kilpailuun saavuttaen Medallion for Excellencen keskitasoa paremmasta suorituksesta.

Wilhelmiina Saarijärven parina EM-kilpailuissa kilpaili Hermanni Huuskonen Savon ammattiopistosta.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: