Kiikan kirjaston julkisivuremontti haukkaisi merkittävän osan pieninvestointien määrärahoista
Tavoitetilana siirtää kirjaston toiminnot toisaalle.

Kiikan kirjaston edessä ja Kannari oikealla.
Sastamalassa Kiikan kirjasto on kuntotutkimuksen mukaan välttävässä kunnossa. Valtuustoaloitteessa on esitetty ulkovuorin saneerausta.
Rakennuksen julkisivun korjausten kustannusarvio on noin 100 000-120 000 euroa. Summa riippuu hirsirungon lahovaurioiden laajuudesta. Koko rakennuksen korjaaminen maksaisi kuntoarvion kahden vuoden takaisella hintatasolla noin miljoona euroa.
Viranhaltijavalmistelun mukaan Kiikan kirjaston julkisivu on mahdollista uusia pieninvestointien määrärahojen puitteissa teknisen lautakunnan päätöksellä. Korjaus vie merkittävän osan pieninvestointien määrärahasta ja siirtää monia muita korjaustarpeita tuleville vuosille.
Talousarviossa on pieninvestoinneille varattu 600 000 euroa. Määräraha jaetaan talousarvion käyttösuunnitelman laatimisen yhteydessä.
Kuluvan vuoden talousarvion linjauksessa tavoitetilana on siirtää Kiikan kirjasto Äetsän koulun tiloihin. Tällöin nykyinen kirjastorakennus vapautuisi muuhun käyttöön.
Valtuustoaloitteen ulkovuorin saneerauksesta jätti Pauli Pietilä (kesk.). Allekirjoittajia on hänen lisäkseen seitsemän.