Kokemäen terveysaseman joulusulku venyy lääkäripulan vuoksi: "Kaikki mahdollinen hoidetaan etänä"
Tilanne on alkuvuodesta poikkeuksellisen vaikea.

Lääkäri. Kuva: Pixabay
Puutteellisen lääkäriresurssin vuoksi Kokemäen terveysaseman joulusulku venyy tammikuun loppuun saakka. Vastaavalla tavalla on jouduttu aikaisemminkin toimimaan.
"Jos asiakkaalla on oma vastuuhoitaja, asiakas ottaa vastuuhoitajaansa yhteyttä sähköisen asioinnin kautta tai soittamalla. Jos vastuuhoitajaa ei ole, asiakas saa yhteyden terveysasemalle joko ottamalla yhteyttä sähköisen asioinnin kautta tai soittamalla terveysaseman numeroon. Kaikki mahdollinen hoidetaan etänä, mutta vastaanotto järjestetään aina tarvittaessa", vastuualuejohtaja Anna Jaatinen kertoo.
Lääkäripulan kuvaillaan olevan tammikuussa poikkeuksellisen vaikea. Kokemäen, Harjavallan ja Nakkilan alueen kahdestatoista vakanssista vain noin kolmasosa on saatu katettua. Rekrytoinnin ja ostopalveluiden suhteen tehdään jatkuvasti työtä, jotta tilannetta pystyttäisiin helpottamaan. Sen odotetaan paranevan kevään ja kesän aikana.
"Voimme varmistaa asiakkaille toimivat palvelut parhaiten keskittämällä lääkärit ja sairaanhoitajat toimiviksi tiimeiksi samaan paikkaan", toteaa Anna Jaatinen.
Kokemäen terveysaseman ollessa suljettuna hoitohenkilökunta on työskennellyt Harjavallan terveysasemalla.