Torstai 13.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Jukka Nousiainen löysi kauneutta Sastamalasta

Uutiset

Kuvantekijän töitä on esillä Jaatsilla.

Jukka Nousiainen

Jukka Nousiainen.

Sastamalassa Kulttuuritalo Jaatsilla on alkuvuodesta esillä kuvantekijä, taiteiden maisteri Jukka Nousiaisen näyttely Kappale kauneinta Suomea. Maalaukset ovat Pirkanmaalta, Keski-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta.

Tärkeä paikkansa näyttelyssä on Sastamalalla, joka on Jukka Nousiaisen nykyinen kotikunta. Hän on löytänyt kiinnostavia kohteita muun muassa Vammalan keskustasta ja lähiympäristöstä.

"Alla prima -tekniikalla värit säilyvät autenttisina. Ulkomaalaus valmistuu yleensä neljän päivän aikana. Maalausaikaa on päivittäin noin 4–5 tuntia – sinäkin aikana valaistus muuttuu jonkun verran. Teos on siis kooste useasta valonhetkestä", kertoo Jukka Nousiainen.

Kuvantekijä on maalannut ja piirtänyt aivan lapsesta saakka. Savonlinnan taidelukion jälkeen hän eteni Taideteolliseen korkeakouluun. Työuransa Nousiainen on tehnyt muun muassa kuvataideopettajana lukiossa ja yläasteella, mutta omien kuvien tekeminen on aina kulkenut mukana.

Sastamala-aiheisia töitä näyttelyssä on esillä kymmenkunta. Lisäksi mukana on valittuja paloja Tourujoki-sarjasta, jossa hän kuvaa omaa lapsuudenmaisemaansa Jyväskylän läpi virtaavan Tourujoen varrella, sekä kaupunkikuvia Tampereelta ja maisemakuvia Etelä-Pohjanmaalta.

Jukka Nousiainen: Kappale kauneinta Suomea, Kulttuuritalo Jaatsi. Avajaiset ke 9.1. klo 18. Avoinna 28.1. saakka ti-pe klo 13-19 ja la-su klo 13-17.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: