Petri Rinne ehdolla eurovaaleissa keskustan listalla
Työskentelee Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtajana.

Petri Rinne.
Sastamalalainen Petri Rinne on keskustan ehdokkaana europarlamenttivaaleissa. Hän työskentelee Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtajana.
"Vahvuuteni ovat yhdistelmä suomalaista maaseutuihmistä, laajaa kansainvälistä kokemusta sekä kattavia kansainvälisiä verkostoja, joita olen rakentanut 25 vuoden työuran aikana", kertoo Petri Rinne. "Olen tottunut vaikuttamaan Brysselissä Suomelle tärkeiden asioiden puolesta", hän jatkaa.
Petri Rinteellä on runsas kokemus EU:n hanketoiminnasta kansainväliseltä ja valtakunnalliselta tasolta. Hän toimii myös Euroopan maaseutuverkoston sekä Euroopan meri- ja kalatalousverkoston asiantuntijana erilaisissa toimeksiannoissa.
"Minulle vaikuttava politiikka on asiamme ajamista muiden kanssa neuvotellen ja yhteensovittaen. Yksin ja laidalta on vaikea saada tahtoaan läpi, on parempi toimia keskeltä ja muiden kanssa yhdessä", Petri Rinne sanoo.
Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9. kesäkuuta.