Maavoimien joukkoja ajaa Sastamalan läpi viikonloppuna
Marssiosastoja on liikkeellä valtateillä 11 ja 12 sekä kantatiellä 44.

Harjoitus. Kuva: Puolustusvoimat / Alec Orko
Sastamalan läpi kulkee viikonloppuna puolustusvoimien ajoneuvoja. Ne ovat matkalla Kankaanpään Niinisalossa pidettävään suureen harjoitukseen.
Marssiosastoja on liikkeellä lauantaina aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä valtatiellä 11 Nokialta Kiikoisiin ja edelleen kantatietä 44 pohjoiseen.
Säkylästä joukkoja siirtyy sunnuntaina aamuyhdeksän ja iltapäiväneljän välillä. Ajoreitti on Huittisista Kiikkaan valtatietä 12 ja kantatietä 44 pohjoiseen.
Osastojen marssinopeudet ovat 60-100 km/h.
Harjoitukseen osallistuu joukkoja paitsi Suomesta myös Isosta-Britanniasta, Latviasta ja Virosta.