Lauantai 24.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Mörri Sastamalasta ja Sulo Huittisista palkitaan Sankarikoirina: Toiminnallaan merkittävästi vaikuttaneet ihmishengen pelastumiseen

Uutiset

Suomen Kennelliitto huomioi arvonimellä.

Sankarikoirat Mörri ja Sulo

Sankarikoirat Mörri ja Sulo

Suomen Kennelliiton Sankarikoiran arvon ovat saaneet muiden muassa labradorinnoutaja Mörri Sastamalasta ja rottweiler Sulo Huittisista. Tunnustuksella huomioidut koirat ovat toiminnallaan merkittävästi vaikuttaneet ihmishengen pelastumiseen.

Mörri varoitti tulipalosta

Labradorinnoutaja Mörri alkoi haukkumaan sijoituskodissaan keskellä yötä. Isäntäväki koitti jatkaa unta, mutta Mörri jatkoi haukkumistaan. Tällöin isäntäväki huomasi, että naapurissa palaa. Talon isäntä lähti naapuriin herättämään asukkaita ja hänen puolisonsa soitti hätäkeskukseen. Apu oli ajoissa paikalla ja tilanne saatiin haltuun ennen kuin tuli levisi laajemmalle.

Sulon ansiosta naapuri sai ajoissa apua

Rottweiler Sulo alkoi iltaulkoilunsa yhteydessä haukkua, eikä lopettanut komennoista huolimatta. Omistaja lähti hakemaan koiraa sisälle. Sulo kuitenkin jatkoi itsepäisesti haukkuaan piha-aidan vieressä. Omistaja ilmoitti puolisolleen, että Sulo ei tule sisälle. Puolison hakiessa Suloa, lopetti se haukunnan hetkeksi ja kaukaa kuului avunhuuto. Omistajat tunnistivat äänen lähellä asuvaksi naapuriksi. Naapuri ei vastannut puheluihin, joten omistajat laittoivat Sulon sisälle ja lähtivät kohti naapurin taloa. Perillä he löysivät naapurin pimeästä makaamassa kylmässä ja märässä maassa. Naapurin reisiluu oli murtunut ja hän oli kovissa kivuissa. Naapuri oli löytänyt puhelimensa sen soidessa ja saanut juuri ennen Sulon omistajien paikalle saapumista soitettua hätäkeskukseen. Ambulanssi vei naapurin hoitoon. Sulon reagoinnin ansiosta naapuri sai ajoissa apua.

"Koirat kykenevät monenlaisiin sankaritekoihin ja ne ovat rohkeita, uskollisia ja ymmärtäväisiä. Nämä ominaisuudet tekevät niistä ainutlaatuisia kumppaneita ja jokainen koira onkin omistajalleen sankari", sanoo Kennelliiton toiminnanjohtaja Pirjo Onza.

Sankarikoiran arvonimin palkitaan seitsemäntoista koiraa ja kunniamaininnoin sama määrä.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: