Yli sata autoa rumentaa maisemaa Köyliössä
Ympäristölautakunnalle esitetään, että siivoamiselle annetaan uhalla tehostettu määräaika.

Voitoinen sijaitsee Säkylän Köyliössä.
Säkylässä Köyliön Voitoisissa sijaitseva kiinteistö on todettu epäsiistiksi ympäristökatselmuksessa.
Alueella on arviolta yli sata päällepäin huonokuntoiselta näyttävää autoa, osittain karikkeen ja kasvillisuuden peittäminä. Lisäksi löytyy käytettyjä renkaita ja mahdollisesti muuta jätettä.
Omistaja on antamansa selityksen mukaan harjoittanut kiinteistöllä automyyntitoimintaa ja on siirtymässä eläkkeelle. Toiminta on päättynyt. Loppuvarasto on tarkoitus realisoida mahdollisuuksien mukaan. Näkösuojaksi ja viihtyvyyden parantamiseksi tien varteen on istutettu kymmenen metrin mittainen puurivi.
Osa autoista on päällekkäin. Kiinteistön haltija on kertonut niiden säilyvän siten paremmin kuin maata vasten.
Asia on Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan käsiteltävänä. Esityksen mukaan kiinteistö tulee siivota ensi vuoden loppuun mennessä. Määräystä tehostetaan uhalla, jonka mukaan tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.