Torstai 22.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Zombievirus muuttaa paikallisen sikalan possut verenhimoisiksi tappajiksi: Huittinen saa näkyvyyttä elokuvassa ja maksaa 10 000 euroa

Uutiset

Rooleissa kotimaisia huippunimiä.

Huittinen

Huittinen.

Huittisissa ollaan kuvaamassa kokoillan elokuva Sikatila. Kysymyksessä on kaupunkiin sijoittuva zombiekomedia.

Sikatilan taustalla on paikallinen yritys Oohlala Pictures. Rooleissa tullaan näkemään kotimaisia huippunimiä.

Huittinen on päättänyt tuotantoyhtiön kanssa tehtävästä markkinointiyhteistyöstä. Tämän myötä elokuvassa tullaan mainitsemaan dialogitasolla, että kaupunki on erittäin potentiaalinen paluu- ja maallemuuttokohde sekä elinvoimansa että sijaintinsa puolesta.

Markkinointiyhteistyön hinta on 10 000 euroa.

Elokuvan käsikirjoitusta on tukenut Suomen elokuvasäätiö. Keskeisinä kuvausmiljöinä toimivat kaupungin keskusta ja Huhtamo.

Taiteellinen tavoite on luoda visuaalisesti vaikuttava ja viihdyttävä elokuva, joka yhdistää perinteisen suomalaisen maaseutukulttuurin ja zombiekomedian genren. Sikatilan teemat tehotuotannosta, eläinten oikeuksista ja yhteisöllisyydestä kerrotaan käsiteltävän humoristisesti ja omaperäisesti ilman osoittelua puolesta tai vastaan.

Elokuvassa zombievirus muuttaa paikallisen sikalan possut verenhimoisiksi tappajiksi ja tauti leviää kulovalkean tavoin myös kyläläisten keskuudessa.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: