Sunnuntai 16.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Lauri Joona nälkäisenä Ruotsin MM-ralliin: "Sijoitus kolmen nippuun haasteellista, mutta mahdollista"

Uutiset

Helpolla ei pistetili aukea.

Lauri Joona

Lauri Joona. Kuva: Henri Vuorinen

Rallin MM-sarja jatkuu loppuviikolla Ruotsissa. Sastamalalainen Lauri Joona ja kartturi Samu Vaaleri aloittavat kautensa WRC2-luokassa.

Kaksikko kilpailee MM-sarjassa Škoda Fabia RS Rally2 -autolla. Italialaisen MS Munaretto -tiimin lisäksi tällä kaudella uutta ovat myös renkaat. Mustat ja pyöreät ovat nyt Pirellin sijasta Hankookit.

"Testit sujuivat mukavasti ja auto tuntui uusilla renkailla mukavalta ajaa", kiittelee Lauri Joona. "Oli hieno keli, korkeat penkat ja tiet hyvässä kunnossa", hän ynnäsi testipäivän jälkeen.

Ruotsin MM-ralli on Lauri Joonalle lajissaan viiden. Kuluvan vuoden rallin MM-sarjan toinen osakilpailu on hänelle kauden ensimmäinen.

Erikoiskokeita Ruotsin MM-rallissa ajetaan kahdeksantoista. Yhteismittaa niillä on hieman päälle 300 kilometriä.

"Tykkään Ruotsin MM-rallista, varsinkin kun se siirtyi tänne Uumajaan. Hyvä ratkaisu, että ollaan täällä pohjoisemmassa", Lauri Joona arvioi. "Toki paljoa en päässyt Karlstadin suunnalla ajamaan", hän jatkaa.

"Reitti vaikuttaa ainakin paperilla hyvältä. Mukana on kolme uutta pätkää, se on hieno juttu. Tiestö on aika paljon samantyyppistä kuin Suomessa", Lauri Joona silmäilee.

WRC2-luokka on jälleen kovatasoinen. Helpolla pistetili ei aukea.

"Viime kausi oli varsin nousujohteinen ja sitä suuntaa on tarkoitus jatkaa. Paljon on huhkittu töitä, että olisimme nyt entistä kilpailukykyisempiä heti kauden alussa", Lauri Joona luotaa. "Ruotsissa sijoitus kolmen nippuun on haasteellista, mutta mahdollista, kunhan kaikki vaan osuu kohdalleen", hän ennakoi.

Lauri Joona, Samu Vaaleri

Lauri Joonalla ja Samu Vaalerilla on allaan Škoda Fabia RS Rally2. Kuva: Merita Mäkinen

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: