Häijäästä aurinkovoimalalle maata vuokraavalla yhtiöllä suunnitelmia myös Tyrväänkylässä
Kaupungin ympäristölautakunta käsittelee asiaa.

Aurinkovoimapuistoa suunnitellaan Häijäänmäen alueelle.
Sastamalan kaupunki on vuokraamassa Renetec Oy:lle maa-alueen Häijäästä aurinkovoimalaitoksen sijoittamista varten. Määräala on noin 18 hehtaaria.
Alueesta kuutisen hehtaaria on peltoa. Loput on metsämaata. Aurinkovoimala on tarkoitus liittää sähköverkkoon Karkun sähköaseman kautta.
Yhtiö tekee tarvittavat tutkimukset vuokrasopimuksen allekirjoituksen jälkeen ja selvittää alueen lopullisen soveltuvuuden tarkoitukseen.
Vuokra-aika on neljäkymmentä vuotta. Sijoituslupaa on haettava vuoden kuluessa sopimuksen allekirjoituksesta. Rakentamisluvan saamisen jälkeen rakentaminen on aloitettava neljän vuoden kuluessa. Aurinkovoimalan tulee olla valmis ja tuottaa sähköä puolentoista vuoden kuluessa sen rakentamisen aloittamisesta.
Yhtiö on vuokrasuhteen päätyttyä velvollinen kustannuksellaan purkamaan omistamansa rakennukset ja laitteet alueelta. Alueen ennallistamisen turvaamiseksi vuokralainen asettaa vakuuden.
Renetec Oy on vihreään energiaan erikoistunut hankekehitysyhtiö. Se suunnittelee parhaillaan aurinkovoimalaitosta myös Tyrväänkylään.
Asia on ympäristölautakunnan käsiteltävänä.