Maanantai 19.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kiukkuinen palaute poiki Laviasta asiointiliikenteen kokeilun kaupunkiin

Uutiset

Reitti pohjautuu lavialaisilta tulleeseen ehdotukseen.

Linja-auto

Linja-auto. Kuva: Elli-Mari Sulonen, Porin kaupunki

Laviasta käynnistyy asiointiliikenne Poriin. Kokeilulla selvitetään, onko päiväaikaan ajettavalle vuorolle kysyntää.

Reitti pohjautuu lavialaisilta tulleeseen ehdotukseen. Linja kulkee keskiviikkoisin kaksi kertaa reittiä Pori-Lassila-Lavia-Pori.

Aikataulu suunnitellaan siten, että aamupäivän vuoro lähtee Laviasta kello 10 kohti Poria ja iltapäivän vuoro Porin kauppatorilta kello 15. Näin matkustajille jää muutaman tunnin asiointiaika kaupungilla ennen paluumatkaa.

Kokeilun kesto on kolme kuukautta. Ajankohta selviää liikennöitsijän kilpailutuksen jälkeen.

Kaupunginhallitus päätti yhdensuuntaisen lipun hinnaksi viisi euroa.

Lavian ja Porin välinen suora joukkoliikenneyhteys lopetettiin joulun alla. Päätös poiki kritiikkiä. Palautteen mukaan alhaisiin matkustajamääriin vaikuttivat etenkin aikataulut, jotka oli suunniteltu työssäkäyntiä varten.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: