Pirkanmaan sairaanhoitopiiri supistaa loppuvuoden aikana poliklinikoiden toimintaa enemmän kuin viime vuonna. Vuodeosastojen toimintaa supistetaan myös, mutta vähemmän kuin viime vuonna. Toiminnan supistaminen johtuu tarpeesta pitää kiinni kuntien kanssa solmituista palvelusopimuksista sekä lomien ja juhlapyhien työjärjestelyistä. Eniten toimintaa supistetaan joulun ja uuden vuoden välillä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kommentoi
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Seuraava:
Kolari valtatiellä Punkalaitumella
Edellinen:
Tiistai on kesäisen lämmin