Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Vähähaaran ja Jokisivun kyläseurat hakeneet toiminta-avustusta

Uutiset

Vähähaara-Seura työllistää nuoria. Kiikan Jokisivun kyläseura kehittää Lauttapirttiä ja Lossitonttia.

Vähähaara-Seura anoo Äetsän kunnalta 2 000 euron avustusta nuorten työllistämiseksi ja kotieläinpihan toiminnan jatkamiseksi. Kotieläinpiha keräsi viime vuonna kolmen kuukauden aikana noin 2 000 kävijää ja projekti työllisti kolme kylän nuorta.

Kiikan Jokisivun kyläseura anoo 5 000 euron avustusta Lauttapirtin ja Lossitontin kehittämiseen. Rahaa tarvittaisiin muun muassa saunan rakentamiseen.

Kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että molemmat seurat saisivat 2 000 euron toiminta-avustuksen. Lopullisesti avustuksista päättää valtuusto, koska kyläseurojen tukemiseen ei ole erikseen määrärahaa.

Jokisivun koulun myyntivoitto on lähes 83 000 euroa. Jos kaupasta tehty valitus hylätään, voidaan myyntituloa esittelytekstin mukaan käyttää kyläseurojen toiminnan tukemiseen.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: