Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Joukkuepikashakin SM-kilpailut Sastamalassa vuonna 2015

Uutiset

Shakin suurtapahtuma joukkuepikashakin SM-kilpailut pelataan Sastamalassa Vexve Areenalla elokuussa vuonna 2015.

Kansanedustaja Arto Satonen

Kansanedustaja Arto Satonen harrastaa shakkia.

Shakin suurtapahtuma joukkuepikashakin SM-kilpailut pelataan Sastamalassa Vexve Areenalla 1-2.8. 2015.

Tapahtumaan osallistuu noin 200 joukkuetta. Joukkueessa on neljä henkilöä, eli pelaajia tulee 800 ympäri Suomen. Turnaukseen osallistuu myös ulkomaalaisia huippupelaajia. Pääosa pelaajista majoittuu Ellivuoressa.

"Joukkuepikashakin SM-kilpailut on vuosittaisista shakkitapahtumista suurin Suomessa. Tänä vuonna kilpailut pelattiin Turussa ja tapahtumaan osallistui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö", kertoo Arto Satonen Vammalan Shakkikerhosta.

Vammalan Shakkikerho on järjestänyt joukkuepikashakin SM-kilpailut kolmesti aiemmin eli vuosina 1993, 2003 ja 2007. Vuoden 2015 turnauksen Vammalan Shakkikerho järjestää yhdessä Porin Shakinystävien kanssa. Turnaus on pelattu vuodesta 1963 lähtien. Vammalan Shakkikerhon historian paras sijoitus on hopea Porista viime vuodelta.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: