Sastamalassa on vetyvirityksiä ilmassa
Vetyyn liittyviä mahdollisuuksia ei Sastamalassa ole unohdettu, vaikkei vety päivittäisissä keskusteluissa juuri viime aikoina olekaan esiintynyt.
Vetyyn liittyviä mahdollisuuksia ei Sastamalassa ole unohdettu, vaikkei vety päivittäisissä keskusteluissa juuri viime aikoina olekaan esiintynyt. Asia kävi ilmi, kun kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen valtuutetuille esiteltiin ehdotus uudeksi elinkeino-ohjelmaksi ja maaseutuohjelman luonnos.
"Mukana on useampia yrityksiä. Kaikkea ei voi vielä paljastaa, mutta toivottavasti asia tulevaisuudessa paljastuu", sanoi Sastamalan Seudun Yrityspalvelun toimitusjohtaja Mikko Nieminen vetykuvioista. Vetyhankkeen ohjausryhmässä kaupungin edustajana istuva maaseutujohtaja Katariina Pylsy yhtyi Niemisen sanomaan.