Vesilaskutuksen ongelmia setvitään Sastamalassa
Sastamalan Tukipalvelun vaikeudet Sastamalan Veden laskutuksessa ovat jatkuneet. Korjauksia on tehty, mutta osa ongelmista on ilmennyt uudelleen.
Sastamalan Tukipalvelun vaikeudet Sastamalan Veden laskutuksessa ovat jatkuneet. Korjauksia on tehty, mutta osa ongelmista on ilmennyt uudelleen.
Laskujen toimittamisessa suoramaksuina ja verkkolaskuina on ollut hankaluuksia. Esimerkiksi joulukuun laskutuksen yhteydessä laskuja lähti asiakkaille toisen asiakkaan laskutustiedoilla. Virheellisiä laskuja oli viitisenkymmentä. Sastamalan Tukipalvelu korjasi virheet ja lähetti asiakkaille selvityskirjeet. Virheen lopullista syytä ei ole Sastamalan Vedelle ilmoitettu. Huhtikuun arviolaskutuksessa yksittäinen verkkolasku oli veloitettu toisen asiakkaan suoramaksutililtä.
Sastamalan Vesi on pyytänyt Sastamalan Tukipalvelua tarkastamaan suoramaksuasiakkaiden laskutuksen oikeellisuuden. Pyyntöön ei ole saatu vastausta.
Laskutus on esillä Sastamalan Veden johtokunnassa tiistaina. Asiaa käsiteltiin myös viime elokuussa, kun laskutuksessa oli pitkin vuotta monenlaisia ongelmia.