Laakereille ei jäädä lepäämään
Huittisten Urheiluautoilijoiden vuosi on ollut täynnä toimintaa.

Huittisten Urheiluautoilijoiden palkitut. Takana vasemmalta Vuoden rata-ahertaja Pasi Koskinen, Timo Marttila ja Vuoden Harrastaja Ossi Mauriala. Keskellä vasemmalta Vuoden Nuori Kuljettaja Joni Haavisto, Vuoden aktiivi Juha Männistö ja Vuoden Kuljettaja Sauli Haavisto. Edessä vasemmalta pokaaleja kilistävät Nuori kuljettaja Venla Männistö ja Vuoden toimitsija Janika Ihanamäki. Kuva: Jyrki Tuumanen
Huittisten Urheiluautoilijoiden vuosi on ollut täynnä toimintaa. Seuran järjestämien JM-kilpailun ja rallisprint-kilpailun lisäksi on parannettu Kuninkaisten moottorirataa ja oltu mukana Huittisten Hullussa yössä ja järjestämässä muidenkin lähialueen autourheiluseurojen kilpailuita. Katseet ovat jo ensi vuodessa.
Yhdistyksessä puuhataan jo perinteeksi muodostunutta äitienpäivän aaton JM-kilpailua ja syksyllä ajettavaa rallisprintin suomenmestaruussarjan päätösosakilpailua. "Pääorganisaation järjestäytyminen molempiin kilpailuihin on käynnissä jo ja aloituspalaverit on pidetty sekä JM-kilpailuun että SM-rallisprinttiin", Huittisten Urheiluautoilijoiden puheenjohtaja Ari-Pekka Saarinen kertoo.
Suunnitelmissa on myös järjestää kesällä koko perheen tapahtuma, karting-päivä, jossa lapset pääsevät tutustumaan lajiin ja karting-autolla ajamiseen. "Ajatus tapahtumasta syntyi Huittisten Hullussa Yössä, kun karting-autot olivat nähtävänä ja tuntuivat lapsia kiinnostavan, mutta siinä tapahtumassa ei ollut mahdollisuutta päästä kokeilemaan ajamista oikeasti", Saarinen sanoo.
Huittisten Urheiluautoilijat muisti kuluneen kaudenaikana aktiivisesti mukana olleita harrastajia. Vuoden Kuljettajaksi valittiin Sauli Haavisto, Vuoden Nuori Kuljettaja tittelin sai Joni Haavisto ja Vuoden Harrastajaksi nimettiin Ossi Mauriala. Vuoden Rata-ahertaja on Pasi Koskinen, Vuoden aktiivi Juha Männistö, Vuoden toimitsija Janika Ihanamäki ja Timo Marttilaa muistettiin kunniamaininnalla. Nuoria kuljettajia Venla Männistöä, Eero Tuomolaa, Joni Haavistoa ja Sami Koivistoa muistettiin stipendillä. Kiitoksen saivat ahkerat nuoret, Miku Helin ja Saku Helin, jotka olivat apuna pysäköinnissä kaikissa Kuninkaisten Moottoriradalla pidetyissä JM-kilpailuissa ja Seloy rallisprintissä.
Kiitos kuuluu palkittujen lisäksi kaikille yhteistyössä mukana olleille. "Yhdistys kiittää kaikkia lähialueen yhdistyksiä ja yhteistyökumppaneita, jotka yhdessä mahdollistavat kilpailuiden järjestämisen olemalla innokkaasti mukana", Saarinen sanoo.
Huittisten Urheiluautoilijoiden syyskokouksessa valittiin yhdistykselle hallitus. Puheenjohtajana jatkaa Ari-Pekka Saarinen. Muita hallituksen jäseniä ovat Harto Lujala, Sauli Haavisto, Juhani Helminen ja Juha Männistö. Erovuoroiset Pasi Koskinen ja Timo Marttila valittiin hallitukseen uudelleen. Varajäseniksi valittiin Seppo Ollila, Arto Kuusinen ja Tero Mäkelä. Sihteerinä jatkaa Janika Ihanamäki.