Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sairaanhoitopiiri onnistui talouden hallinnassa ja lisäsi tuottavuutta

Uutiset

Jäsenkunnille hyvitettiin viime vuodelta yhteensä noin 14 miljoonaa euroa. Vammalan aluesairaalan tuottavuus on aluesairaaloiden kärkeä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo onnistuneensa talouden hallinnassa viime vuonna hyvin. Valmistumassa olevan tilinpäätöksen mukaan kustannukset pysyivät hyvin talousarviossa.

Kunnille tehtyjen hyvitysten jälkeen sairaanhoitopiirin ylijäämä on alustavan arvion perusteella valtuuston tavoitteen mukainen eli noin kuusi miljoonaa euroa. Jäsenkunnille hyvitettiin viime vuodelta yhteensä noin 14 miljoonaa euroa ja muille asiakkaille noin kaksi miljoonaa euroa.

Sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen katsoo luottavaisena kuluvaan vuoteen, vaikka nykyinen talousarvio edellyttääkin yhä merkittävää kulujen karsimista.

"THL:n tuorein sairaaloiden tuottavuusvertailu osoittaa, että olemme hyvällä tiellä", sanoo Ihalainen. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri menestyi vertailussa hyvin. Esimerkiksi Vammalan aluesairaalan tuottavuus on aluesairaaloiden kärkeä.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: