Nykyisessä Sastamalassa lakkautettu 2000-luvulla 14 koulua
Perusopetuksen kouluverkkoa tarkastellaan Sastamalassa parhaillaan. Valtuuston on määrä tehdä asiassa päätöksiä kesällä.
Viimeisen reilun viidentoista vuoden aikana nykyisen Sastamalan kouluverkko on harventunut neljällätoista koululla.
Ennen Vammalan, Äetsän ja Mouhijärven liitosta suljettiin kahdeksan koulua. Vammala laittoi kiinni Lantulan koulun vuonna 2005, Kallialan koulun ja Hopun koulun vuonna 2006 sekä Vammaskosken erityiskoulun vuonna 2008.
Äetsässä lakkautettiin Honkolan koulu vuonna 2006 ja Jokisivun koulu vuonna 2007.
Mouhijärvi sulki Hyynilän ja Pukaran koulut vuonna 2003.
Sastamalan aikana on laitettu kiinni kuusi koulua. Salokunnan ja Tervamäen koulut vuonna 2010, Sammaljoen koulu vuonna 2012 sekä Uotsolan ja Illon koulut viime vuonna. Tämän kevään jälkeen kiinni menevät Keikyän koulun ovet.
Kouluverkkoselvitys kesällä valtuustoon
Perusopetuksen kouluverkkoa tarkastellaan Sastamalassa parhaillaan. Valtuuston on määrä tehdä asiassa päätöksiä kokouksessaan 20. kesäkuuta.