Räjähteiden uhka hidasti vanhan navetan sammutusta Punkalaitumella
Punkalaitumella syttyi sunnuntain vastaisena yönä vanha navetta palamaan. Sammutustyötä hidasti räjähteiden, polttonesteiden ja kaasupullojen uhka.
Punkalaitumella syttyi varhain sunnuntaina vanha navetta palamaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen Murronharjuntielle ennen puolta yhtä.
Päivystävä palomestari kertoo, että sammutustyöt keskittyivät viereisten rakennusten suojeluun ja palon rajoittamiseen. Palavassa navetassa oli todennäköisesti räjähteitä sekä polttonesteitä ja kaasupulloja. Sammutustöihin osallistui kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä.
Kivisen navettarakennuksen puiset kattorakenteet ja sisäosat tuhoutuivat palossa. Rakennus oli kooltaan noin 680 neliötä. Kukaan ei loukkaantunut palossa.
Sammutustyöt jatkuivat aamuun saakka. Alue jouduttiin pitämään eristettynä mahdollisesti räjähtämättömien räjähteiden vuoksi.
Palon syttymissyystä ei ole tietoa.
Uutista on päivitetty lisätiedoilla yön ja aamun aikana.