Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kokemäeltä poistui kolmisenkymmentä yritystä PRH:n siivouskuukautena

Uutiset

Kaupparekisteristä poistettiin yrityksiä, joilla ei ole ollut vuosikymmeneen aktiivista toimintaa.

Patentti- ja rekisterihallitus teki loppukesällä kaupparekisterissä suursiivouksen.

Prizztechin Yhteispalvelupiste Enterin alueelta poistui elokuussa lähes 590 yritystä. Niistä kokemäkeläisiä oli 28.

"Normaalisti yrityksiä lopetetaan toimialueellamme kuukausittain 20–40 kappaletta. Osa yritysten lopettamisista johtuu yhtiömuodon muutoksista, vaikka myös ne näkyvät listoilla lopettaneina yrityksinä", kertoo yrityskehittäjä Merja Lehtonen. Hän ylläpitää Enterissä uusien ja lopettaneiden yritysten rekisteriä.

Marraskuun loppuun mennessä Enterin alueella oli perustettu 521 yritystä. "Niistä 249 yritystä on perustettu neuvontamme kautta ja nämä yritykset työllistävät yhteensä vähintään jo 282 henkilöä", ynnää Lehtonen.

Alkavien yrittäjien palveluja Enter tarjoaa kokemäkeläisten lisäksi porilaisille, harjavaltalaisille, ulvilalaisille, pomarkkulaisille ja merikarvialaisille.

PRH poisti kaupparekisteristä yrityksiä, joilla ei ollut aktiivista toimintaa kymmeneen vuoteen ja jotka eivät reagoineet selvityspyyntöön.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: