Muuttotavarat ryövättiin Huittisissa
Rappukäytävässä muuttoautoon kantamista odottaneet tavarat saivat jalat alleen, kun omistaja kävi asunnossaan. Nuorelta naiselta vietiin muun muassa televisio, tietokone, imuri ja koristetakka.
Huittisissa Aittakadulla on tapahtunut erikoinen varkaus.
Nuori nainen oli tekemässä muuttoa toiselle paikkakunnalle 20. tammikuuta. Hän oli kantanut tavaroitaan toisesta kerroksesta jonkin verran rappukäytävään ensimmäiseen kerrokseen ja pääosin jo edelleen muuttoautoon.
Naisella oli ensimmäisessä kerroksessa odottamassa muuttoautoon kantamista muun muassa televisio, pölynimuri, tietokone ja koristetakka. Hän oli työn touhussa käynyt toisessa kerroksessa asunnossa ja palannut noin puolen tunnin kuluttua. Tällä välillä alakerrassa odottanut omaisuus oli anastettu.
Tapausta tutkitaan varkautena. Vihjeitä voi poliisille soittaa päivystyspuhelimiin tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen tutkinta.kokemaki.lounais-suomi@poliisi.fi.