Ympäristöhallinnon harkinnanvaraiset valtionavustukset vuodelle 2002 ovat haettavina. Ympäristöministeriön myöntämiin kansallisiin avustuksiin on ensi vuoden tulo- ja menoarvioesityksessä varattu noin 54 miljoonaa markkaa eli suunnilleen yhdeksän miljoonaa euroa. Tukea myönnetään myös Euroopan unionin aluekehitysrahastosta osarahoitettaviin hankkeisiin sekä maa- ja metsätalousministeriön alaisiin vesihuoltohankkeisiin. Tukien loppusumma on kaikkiaan noin 200 miljoonaa markkaa eli noin 33 miljoonaa euroa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Asemakadun Shell historiaan
Edellinen:
Käräjäoikeuden lakkauttamisaikataulu selviää ensi viikolla?