Tienpidon ja liikenteen rahoista syvä huoli Pirkanmaalla
Jarruttaa maakunnan kehitystä ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Reikä tiessä.
Pirkanmaan liitto on esittänyt vakavan huolestumisensa tienpidon ja liikenteen rahoitustasosta, joka on edelleen alhainen. Tämä heikentää kasvavan maakunnan kehitystä ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.
Valtiolta peräänkuulutetaan perusväylänpidon rahoitukseen tasokorotusta myös muuttuneessa taloudellisessa tilanteessa. Lisäksi tarvitaan uusia esityksiä liikenneinvestointien edistämiseksi.
Pirkanmaalla on tarve asfaltoida noin 300 kilometriä vuosittain. Näin huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrä ei kasvaisi.