
Kuvituskuva. Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki
Lavian ja Noormarkun seurakunnat aloittavat neuvottelut yhdistymisestä. Seurakuntaneuvostot ovat tehneet asiasta päätöksen.
Liitoksella on määrä turvata seurakunnallinen toiminta Laviassa. Taustalla on myös kiristynyt taloustilanne.
Lavian seurakunnan jäsenmäärä on pienentynyt. Esimerkiksi viime vuonna rippikoululaisia oli enää kaksitoista ja kastettuja kahdeksan.
Tunnusteluvaiheessa olivat mukana myös Keski-Porin ja Porin Teljän seurakunnat. Niiden vetäydyttyä Lavian neuvottelukumppaniksi jäi Noormarkun seurakunta.
Esitys liitoksesta on määrä saada tuomiokapituliin viimeistään 7. syyskuuta. Yhdistyminen toteutunee vuodenvaihteessa.
Koronavirusepidemian vuoksi prosessista ei voida järjestää avointa kuulemistilaisuutta. Lavialaisia pyritään tavoittamaan muun muassa lehtien, netin ja sosiaalisen median kautta.