Vammalan kaupunginhallitus pyytää vapaamuotoisia ja perusteltuja ehdotuksia Vammala-palkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla teolla tai toiminnalla on kunnostautunut kuntalaisten tai yleensä yhteiskunnan hyväksi sekä tehnyt Vammalaa tunnetuksi. Aloitteen palkinnon myöntämisestä voi tehdä yksityinen henkilö, yhteisö tai kunnallinen elin. Vammala-palkinnon myöntää Vammalan kaupunginhallitus. Ehdotukset palkinnon saajaksi tulee jättää 19. marraskuuta mennessä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.