Äetsään on haettu neljää uutta taksilupaa. Luvat ovat haussa Kämmäkkään, Talankylään sekä Kiikkaan Pyhäjärventielle ja Ojatielle. Kunnanhallitus puoltanee kaikkia hakemuksia, koska Äetsässä on lopettanut yksi taksi ja yksi on lopettamassa. Myös kuljetustarpeet ovat kasvamassa, koska kaksi koulua lakkautetaan ja väestö ikääntyy.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Kommentoi
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Salamointi ja runsaat sateet mahdollisia, trooppiset yöt hivottelevat Sastamalaa
Helteen tukaluutta lisää korkea ilmankosteus.
Lähestyvä metsästyskausi näkyy aselupien hakemisena, Sisä-Suomen poliisi muistuttaa huolellisuudesta lomakkeen täyttämisessä
Sähköisesti jätetyissä hakemuksissa valitettavan usein täydennystarpeita.
Kansalaisopiston kurssimaksut ennallaan Kokemäellä
Opinto-ohjelma jaetaan koteihin heinä-elokuun vaihteessa.
Seuraava:
Nyrkit heiluivat viikonloppuna Kokemäellä
Edellinen:
Metsätyökone koki kovia Harjavallassa