Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalassa kasvatusjohtaja saamassa vallan päättää peruskoululaisten etäopetuksesta

Uutiset

Linjauksia voidaan joutua tekemään nopeasti.

Pekka Kares

Pekka Kares.

Perusopetuslakiin lisätty väliaikainen pykälä mahdollistaa poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen. Sastamalassa asiasta päättäminen ollaan delegoimassa kasvatusjohtaja Pekka Karekselle.

Taustalla lakimuutoksessa on ehkäistä koronaviruksen leviämistä ja lieventää haittoja sekä turvata opetuksen turvallinen järjestäminen ja varmistaa oppilaan oikeus saada opetusta. Päätöksiä voidaan joutua tekemään nopeasti. Käytännössä opetusta voidaan järjestää osin tai kokonaan etäyhteyksiä hyödyntäen, jos ei ole turvallista tarjota lähiopetusta.

Hallintosäännön mukaan poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä päättäminen kuuluu sivistyslautakunnalle. Se voi kuitenkin jakaa valtaansa edelleen.

Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen tulee olla välttämätöntä. Asiasta voidaan linjata enintään kuukaudeksi kerrallaan.

Päätösvallan delegoiminen loppuvuodeksi poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden osalta on sivistyslautakunnan käsiteltävänä.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: