Elämä on kuin Nokian kurssi: hyvinä hetkinä elämä maistuu sokerilta, on hyvä olla. Pienet ongelmat pysyvät helposti hallinnassa.

Ylöspäin kipuavalla käppyrällä on välillä hinku tulla alas – ja lujaa. Tapahtumaketju sysää kaikki kuviteltavissa olevat ongelmat ihmisen niskaan. Pörssi romahtaa. Tilastotkin sen tietävät: elämä on ylä- ja alamäkeä.

Tiedät että olen kateellinen,
Tiedät että valehtelen,
Tiedät etten viitsi.
Tiedät minut, tunnet minut,
mutta minä en tunne itseäni.

En tunne mitään,
en itke koskaan,
en kykene rakastamaan.
Tiedät minut, tunnet minut,
mutta minä en tunne itseäni.

Syksy laskeutui, alkoivat illat hämärtää,
ei vielä ollut liian synkeää.
Kääntyi tuuli kuin varkain pohjoiseen.
“Sen mukana sinne meen”,
ajattelin hiljaa mielessäin,
kun sut kadulla näin.

Sä askeleita otit hymyillen,
taisit olla onnellinen.
Ajattelin hiljaa mielessäin: “Me oltiin harhaa vaan,
ei meistä ois koskaan meitä tullutkaan.”

“Totuus on tuolla jossain”, pohdiskelee Fox Mulder. “Totta turiset”, vastaan tv-kasvolle. Kurkistan ikkunasta ulos taivaalle. Taivas on musta, mutta kirkkaat tähdet välkehtivät taivaalla. Muodostan mielessäni tähdistä tähtimerkkejä. Oi, tuolla on Pohjantähti ja kaukana horisontissa räiskyy revontulet. Taivas on täynnä tähtihetkiä. Mutta onko siellä kukaan?

Rimpuilen elämän rakennusviivalla. Mietin valmiiksi, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, miten tehdä ja miksi tehdä. Elämässäni ei ole arvuuttelulle sijaa: kaikki tieto, taito ja rutiinit on pedattu valmiiksi. Aamu, iltapäivä, päivä, ilta ja yö toistuvat samanlaisina joka päivä. Elämästä on tullut rutiinia, yksi elämäntapa – arki. Elämä on arkea, jollainen sen ei pitänyt olla.

Unelmat auttavat rämpimään arjen keskellä. Ne saavat hyvälle tuulelle. Toteutuessaan unelmat muuttuvat arjeksi. Ja miten pian unohdamme, että tuo ja tuokin asia olivat joskus unelmia. Ne olivat jotain erikoista, vaikka ne nyt tuntuvat niin tavallisilta. Onneksi uusia unelmia voi hankkia aina. Ne eivät maksa mitään.

Olen syvä kuin joki,
virtaan kalkkarokäärmeen lailla,
kiemurrellen ja diivaillen.

Olen pehmeä kuin silkki,
rauhallinen kuin untuvapeite,
kädessä elämänohje,
edessä elämänkaari.

Olen virtaviivainen neiti,
pettämätön tuki,
kova kuin kallio,
särkyvä neiti.

Suuri kaipuu palasi ajatuksiini.
Olin juuri saanut elämän takaisin raiteilleen
kun näin jotain, josta palasi mieleeni kuva.
Kuva kertoi menetetystä ja sellaisesta,
jota ei edes kunnolla ollutkaan.
Miksi siis taas annoin mieleni täyttyä turhilla ajatuksilla?
En ymmärtänyt itseäni lainkaan.
En ymmärtänyt itseäni, en ajatuksiani, en mitään.
Taas oli entinen olo.
Kaiken pohdinnan ja asioiden setvimisen jälkeen,
olin jälleen saanut elämäni hieman sekaisin.
En tosin voinut sanoa, että se olisi haitannut minua,
sillä vanha kuva toi mieleeni ihania ajatuksia.
Mutta silti. Ei juuri nyt.
Kaikki oli hyvin ja edessä häämötti uusi hetki.
Päätin sulkea silmäni, hengittää syvään
ja puhdistaa mieleni uutta varten.

Monta eri vaihetta, on maamme saanut kokea.
Kuka hallitsi milloinkin, vain omasta maasta haaveiltiin.
Sotia käytiin, itsenäisyydestä taisteltiin.
Vaati taistelut monia uhreja, vaan ei antautunut kukaan suosiolla.
Vaikka ikävät muistot jäi sodista, silti jokainen sai haaveen toteen omasta elämästä ja rauhasta.
On kiitos suuri lausuttava niille, jotka maan itsenäisen sai taisteltua meille.
Mikä onkaan sen ihanampaa kuin vapaassa Suomessa asustaa.
Muistoa sankareiden kunnioittamalla, pysyy mielessä millä hinnalla,
tuli Suomesta maa itsenäinen, siispä kynttilän sytytän muistolle jokaisen.
Kun salossa liehuu lippu sinivalkoinen voi katsoa ylöspäin ja todeta:
“On hienoa olla suomalainen.”

Kukka, olisin ruiskaunokki tai tummansininen ruusu
väri, olisin sininen, punainen tai musta
auto, olisin tumma farmari Mondeo
eläin, olisin koala
joululaulu, olisin Tähti tähdistä kirkkain
karkki, olisin Fazerin sininen suklaa tai turkinpippuri
ruoka, olisin lasagne
juoma, olisin kahvi
musiikki, olisin iskelmä
sarjakuvasankari, olisin Karvinen
kouluaine, olisin kotitalous, musiikki ja matematiikka
raha, olisin viisikymmentä penniä
joku, olisin Paula Koivuniemi
jalkapalloilija, olisin David Beckham
ammatti, olisin laulaja tai opettaja
kaikkea, olisin hyvä.

Aurinko paistaa kuumasti,
ajattelen kaikkea hyvää.
Alkavaa lomaa, aurinkotuolia,
kukkivia kasveja, laulavia lintuja,
kypsyviä marjoja, lämpeneviä vesiä,
kesätuulta, kesäsadetta, juhannusta,
avoautoja, matkoja, musiikkia, ihmisiä,
lenkkejä, jäätelöä, onnellisuutta, tapahtumia,
juhlia, muistoja, odotusta…
Kesä tulee ja tuo mukanaan kaiken, mitä talvella odotin.

Elämä kolhii aina välillä.
On onnea, suru, ylä- ja alamäkiä.
Mikä ihme johtaa tapahtumia?
Sitä usein olen saanut kummeksua.
Ihmiset eivät ymmärrä yksinkertaisia asioita,
melkeinpä rautalangasta saa vääntää tapahtuvan kuvioita.
Ja toiset asiat ymmärretään liiankin hyvin.
Takerrutaan pienimpiin sanoihin, on loukkaantunut sisin.
Pitäisi uskaltaa toteuttaa,
asioita joita haluaa.
Joskus saattaakin huomata,
että nyt ei enää kannata.
On tilaisuus menetetty ja mietteet sekavat.
Olisi sittenkin pitänyt sanoa ja uskaltaa kertoa.
Tartu tilaisuuteen. Ole ja tee.
Se kasvattaa elämään vaikka joskus ehkä kirpaisee.