Syksy laskeutui, alkoivat illat hämärtää,
ei vielä ollut liian synkeää.
Kääntyi tuuli kuin varkain pohjoiseen.
"Sen mukana sinne meen",
ajattelin hiljaa mielessäin,
kun sut kadulla näin.

Sä askeleita otit hymyillen,
taisit olla onnellinen.
Ajattelin hiljaa mielessäin: "Me oltiin harhaa vaan,
ei meistä ois koskaan meitä tullutkaan."

Pysyin siinä hetkessä vahvana niin,
mut ei uhma kauan kestänyt, havaittiin.
Taas tulit luokseni yön laskeutuessa,
olit muualla aamun sarastaessa.

Kaipaus vain jää,
se rakkautta siivittää.
Se antaa voimaa,
vaikka unelma on kuvitelmaa.